Sormukset - kuinka monta, kuka ne valitsee ja kuka maksaa?

Suurin osa suomalaisista hankkii kihlasormuksen ja vihkisormuksen erikseen. Perinteisesti kihlasormus on ollut yksinkertainen kultainen vanne ja sen rinnalle on hankittu näyttävämpi sormus myöhemmin. Viime vuosina myös Suomessa on yleistynyt tapa hankkia näyttävä sormus jo kihlauksen yhteydessä. Aloinkin pohtia, mitä itse haluan.

http://kotiliesi.fi/juhlat/haat-ja-kihlajaiset/kihlasormus-on-vanha-perinne

Englanninkielisissä maissa traditio on, että kihlasormukseen tulisi maksaa 1-3 kuukauden palkan verran, jotta kihlauksen mahdollisesti purkautuessa hylätty morsian voisi kustantaa elämistään sen avulla. Näissä maissa sormus onkin usein mukana jo kosintatilanteessa ja se on usein näyttävä timanttisormus. Vaikka maailman talous on ollut jo monta vuotta kuralla, on odotukset ilmeisesti edelleen aika korkeat. Mielenkiintoisen tästä traditiosta tekee nykyaikana se, että kosijan oletetaan olevan aina mies ja miehen oletetaan myös maksavan sormuksen hankinnan. En tiedä miten itse suhtautuisin, jos minua kosittaisiin sormuksella, jota en ole itse päässyt valitsemaan. Mitä jos en pitäisi siitä? Eikö olisi järkevämpää, että molemmat saisivat hankkia itselleen mieluisat sormukset ja käyttää niihin oman budjettinsa sallivan määrän rahaa?

Naisten itse ostama sormus herättää kuitenkin melko paljon tunteita sekä Suomessa että etenkin ulkomailla. Suomessa ainakin alustavan nettipalstojen selailujen perusteella muutama vuosi sitten (siis ennen keskustelun siirtymistä facebookiin) sormusten ostaminen päikseen oli hyvin yleistä ja olettaisin sen olevan sitä edelleen. Kuitenkin yllättävän moni suomalainen kommentoija katsoo sormusten maksamisen olevan lähestulkoon velvollisuus miehelle. Ulkomailla kuten Britanniassa ja Yhdysvalloissa tämä näkemys on vielä huomattavasti yleisempi, jossa on esitetty myös mielipiteitä, että naiset jotka maksavat oman sormuksensa ovat epätoivoisia eikä yhdenkään naisen tulisi maksaa oma sormustaan. Myös keskusteluissa, joissa naisten osallistuminen sormuksen maksuun koetaan hyväksyttävänä, se esitetään naisten haluna saada sormus, johon miehellä ei ole varaa. Onneksi Suomessa asenteet eivät ole näin jyrkkiä. Miksi ihmeessä minun tulisi velvoittaa puolisoni ostamaan minulle jotain vain siksi, että minä haluan sen? Ymmärrän, että osa naisista toivoo miehen kosivan romanttisesti sormuksen kanssa ja ymmärrän myös sormuksien maksamisen päikseen ja siihen liittyvän symboliikan. Se, mitä en ymmärrä, on miehen velvoittamista maksamaan naisen haaveista ellei mies itse niin halua tehdä enkä etenkään naisten syyllistämistä oman sormuksen maksamisesta. Toivottavasti en tule itse törmäämään siihen.

Omat vanhempani eivät ole minun elinaikanani käyttäneet vihki- tai kihlasormuksia, koska äitini sormukset ryöstettiin ennen syntymääni eivätkä he koskaan hankkineet uusia, koska äitini ei voi muutenkaan käyttää sormuksia töidensä takia. En ole siis koskaan tottunut näkemään sormuksia ja sain vasta yliopistossa tietää kahden sormuksen traditiosta. Olin siihen asti kuvitellut, että sormuksia on vain yksi ja kihlasormus vihitään vihkisormukseksi. Kenties tästä syystä itseäni kiehtoo ajatus vain yhden sormuksen hankinnasta. Silloin siihen voisi käyttää hieman enemmän rahaa ja se voisi olla muodoltaan perinteistä rengasta monimutkaisempi. Olemme myös sopineet Igin kanssa, että molemmat maksavat omat sormuksensa. Näin kummankaan ei tarvitse tuntea huonoa omaa tuntoa, jos oma valinta on toisen valintaa kalliimpi.


Tässä muutamia suosikkejani:

Yllä olevat sormukset ovat Glamiran valmistamia ja itseäni niissä kiehtoo niiden persoonallisuus ja kaiverrusmahdollisuus. En mielelläni haluaisi käytännöllisistä syistä kohokiviä, jotta ne eivät jäisi tanssiessa tanssiparin vaatteisiin tai ulkoillessa sormikkaaseen kiinni.