It's official - olemme kihloissa, mutta muuttuiko mikään?

Viime viikkoina elämässä on tapahtunut hyvin paljon. Vanhempani joutuivat auto-onnettomuuteen (ja ovat onneksi kunnossa!), muuton valmistelu jatkuu, töissä joulunaluskiireet lisääntyvät ja Igin tentit pukkaavat päälle. Silti Igi löysi viime perjantaina sopivan kohdan kosia. Hän ei kyennyt tekemään sitä suunnittelemallaan tavalla, mutta sovimme kosinnan yhteydessä, että me voimme kosia toisiamme koko loppuelämämme ajan uudelleen ja uudelleen ja samalla kilpailla kumpi tekee sen paremmin. Hetki oli kaunis ja vaikka se ei tullut lainkaan yllätyksenä, oli kyyneleitä vaikea välttää.

Olemme nyt siis virallisesti kihloissa. Olemme saaneet lukuisia onnitteluita ja facebook-päivitykseen satoja tykkäyksiä. Sormukset on sormessa. Onko mikään silti muuttunut? Tätä me pohdimme Igin kanssa. Kyse voi olla viimeaikaisten tapahtumien aiheuttamasta uupumuksesta tai naimisiinmenopäätöksen jälkeen kuluneesta ajasta, mutta emme kumpikaan juuri koe minkään muuttuneen suhteessamme kihlautumisen jälkeen. Olkoonkin, että siitä on vain pari päivää aikaa. Vain onko kyse siitä, että avioliitto on pohjimmiltaan juridinen sopimus ja parisuhde on se, jossa eletään. Avioliitto on sitoumus siitä, että haluamme pysyä yhdessä koko elämämme ajan ja haluamme myös yhteiskunnan ja lakijärjestelmämme tunnustavan sen. Me olemme kasvaneet tätä päämäärää kohti jo vuosien ajan. Kihlautuminen oli vain keino kertoa se muille. Meidän parisuhteemme on se, mikä tuo elämään kuplivaa onnea ilon hetkillä ja surun saapuessa kääriin sinut huopaan ja lohduttaa. Se on se, minkä minä haluan.

Saako nainen kosia?

Olen itse kahden vaiheilla siitä, olisinko toivonut Igin antavan minulle luvan kosia. Osa minusta olisi nauttinut suunnattomasti kosinnan suunnittelusta ja toteuttamisesta, mutta toinen puoli minusta on tyytyväinen, että Igi halusi kosia minua. Kukapa ei nauttisi siitä, että puoliso suunnittelee ja toteuttaa erillisen rakkaudentunnustuksen?

Lähde

Pääasiallinen pohdintani naisen suorittamaan kosintaan liittyykin muiden suhtautumiseen. Minulla on nimittäin useita yhdysvaltalaisia ystäviä ja huomaan sen vuoksi refletoivani ajatuksiani häistä, kosinnasta ja naimisiinmenosta usein heidän kulttuurinsa kautta. Olen myös keskustellut aiheesta heidän kanssaan. Eräs miespuolinen ystäväni sanoi minulle suoraan, että ei tiedä mitä vastaisi, jos nainen kosisi häntä. Useat hänen ystävänsä olivat suoraan sanoneet kieltäytyvänsä sellaisessa tilanteessa ja osa harkitsi jopa puolisosta eroamista kosinnan vuoksi. Siksi en tiedä kuinka avoimesti haluan kertoa yhdysvaltalaisille ystävilleni ja tuttavilleni Igin ja minun tavasta mennä naimisiin ja hoitaa siihen liittyvät järjestelyt. Tiedän, että seurauksena olisi paljon ihmettelyä ja osa todennäköisesti jopa kyseenalaistaa Igin rakkauden ja tulevan liittomme onnistumisen jo sillä perusteella, että maksoin oman sormukseni. Jos sen päälle vielä kosisin, olisi soppa valmis, koska silloin saisin kuulla argumentit siitä, kuinka mies kyllä kosii, jos haluaa mennä naimisiin tai on täysin tossun alla. Tiedän, että omien arvojen puolesta tulisi olla valmis seisomaan, mutta en usko heidän muuttavan vuokseni mielipidettään. En myöskään halua päätyä riitelemään aiheesta ja siten vaarantaa ystävyyttäni kenenkään kanssa sen vuoksi, että he saattavat oman kulttuuritaustansa vuoksi ymmärtää toimintamme virheellisesti.

Lähde

Suomessa ainakin omassa lähipiirissäni aiheeseen suhtaudutaan hyvin avoimesti. Osan ystävieni kohdalla mies on saattanut olla hyvin traditionaalinen ja pyytää naisen kättä tämän isältä ennen kosintaa ja osan pariskuntien kohdalla nainen on kosinut. Kukaan ei ole ainakaan ääneen kyseenalaistanut toisten valintoja. En tiedä on kyse vain suomalaisesta tavasta vaijeta, jos jokin henkilökohtainen asia aiheuttaa hämmennystä vai aidosta avoimuudesta erilaisille tavoille. Toivoisin, että jälkimmäisestä. Kyse on kuitenkin täälläkin melko uudesta ilmiöstä. Perinteisesti naiset ovat saaneet kosia vain karkauspäivänä kerran neljässä vuodessa. Myös keskustelupalstoilla törmää ajoittain ajatukseen, että vain miehen on sopivaa kosia. Olisikin mielenkiintoista kuulla, mitä perusteluja tällaisen ajattelun taustalla on. Erityisesti miesten ajatukset olisivat mielestäni erittäin mielenkiintoisia, koska heidän puheenvuorojaan ei löydy aiheesta internetistä. Onko naisen kosinta myös Suomessa osalle miehistä ehdoton ei?

One ring to rule them all

Se löytyi! Täydellinen sormus. Viikonloppureissulla Helsingissä kävimme Igin kanssa Malmin korupajalla katsomassa sormuksia. Igi oli käynyt siellä kyselemässä miesten sormuksia jo aiemmin, mutta minulle se oli ensimmäinen internetin ulkopuolinen kerta sormuskaupassa. Vaikka jo lähtökohtaisesti olimme molemmat valmistautuneet ostamaan nyt viikonloppuna sormukset, en olisi ikinä uskonut kuinka helposti se sujui. Tiesin jo liikkeeseen astuessani, että heidän valikoimansa on paljon nettikaupasta löytyvää valikoimaa suurempi. Heidän valikoimassaan on yli 3000 sormusta. Vaikka olin katsonut internetistä jo valmiiksi muutamia ehdotuksia sormuksiksi, halusin siis luottaa myyjän ammattitaitoon ja vain kerroin hänelle toiveeni sormuksista: mielellään ei koholla olevia kiviä ja persoonallinen muotoilu. Hän toi esille pari levyllistä sormuksia ja aloin osoitella hänelle silmiini osuvia kiinnostavia sormuksia. Pian yksi nousi ylitse muiden. Se lumosi minut täysin. En halunnut ottaa sitä pois sormestani vaikka se oli minulle puoli kokoa liian suuri. Lopulta annoin myyjän asettaa sen syrjään muihin sormuksiin vertailua varten. Koska sormus oli Black Friday-tarjouksen jälkeenkin kaksinkertaisen hintainen alkuperäiseen budjettiini verrattuna, pakottauduin kysymään myyjältä, onko heillä muita sormuksia, joissa olisi ihailemani sormuksen kietoutuva muotoilu. Hän toi minulle noin viisi sormusta näytille, mutta yksikään ei vetänyt vertoja sormukselleni. Päätökseni oli tehty. Igin sanoin, loppuvuosi syödään sitten sipulia. Vaikka hinta on itselleni absurdin suuri, perustelin itselleni sitä vain yhden sormuksen hankinnalla sekä mahdollisuudella säästää budjetin ylittyneet sataset valitsemalla seuraavan vuoden vuokra-asunnokseni hieman edullisemman asunnon (olen muuttamassa töiden perässä taas vuodeksi uuteen kaupunkiin).

Igin sormusostokset eivät sujuneet yhtä mutkattomasti. Hän puntaroi useiden eri sormusten välillä ja naureskelikin jälkikäteen, että oli ajatellut käynnin sujuvan aivan toisin. Hänen olisi pitänyt valita sormus nopeasti ja joutua odottelemaan minua. Lopulta hänkin löysi aivan upean sormuksen itselleen. Minun sormukseni piti jättää liikkeeseen pienennettäväksi, koska heillä ei ollut siitä kokoa 16,5. Halusimme kuitenkin maksaa sormukset heti. Ja samantien törmäsimme jälleen naimiinmenon traditionaalisuuteen. Myyjä laski sormusten hinnat yhteen ja oli osoittamassa maksua Igille. Kerroimme hänelle kohteliaasti, että maksamme erikseen. Tällöin myyjä ilmoitti minulle Igin sormuksen hinnan. Jouduimme tarkentamaan uudelleen, että haluamme siis maksaa omat sormuksemme. Myyjän ilme oli aidon hämmästynyt: "Ai niin itsenäistä!". Kyllä, niin itsenäistä. Miksi kenenkään muun pitäisi maksaa minun sormukseni, jos minä kerran saan valitakin sen itse?

Tässä kuva sormuksista. 💖

Sormukset - kuinka monta, kuka ne valitsee ja kuka maksaa?

Suurin osa suomalaisista hankkii kihlasormuksen ja vihkisormuksen erikseen. Perinteisesti kihlasormus on ollut yksinkertainen kultainen vanne ja sen rinnalle on hankittu näyttävämpi sormus myöhemmin. Viime vuosina myös Suomessa on yleistynyt tapa hankkia näyttävä sormus jo kihlauksen yhteydessä. Aloinkin pohtia, mitä itse haluan.

http://kotiliesi.fi/juhlat/haat-ja-kihlajaiset/kihlasormus-on-vanha-perinne

Englanninkielisissä maissa traditio on, että kihlasormukseen tulisi maksaa 1-3 kuukauden palkan verran, jotta kihlauksen mahdollisesti purkautuessa hylätty morsian voisi kustantaa elämistään sen avulla. Näissä maissa sormus onkin usein mukana jo kosintatilanteessa ja se on usein näyttävä timanttisormus. Vaikka maailman talous on ollut jo monta vuotta kuralla, on odotukset ilmeisesti edelleen aika korkeat. Mielenkiintoisen tästä traditiosta tekee nykyaikana se, että kosijan oletetaan olevan aina mies ja miehen oletetaan myös maksavan sormuksen hankinnan. En tiedä miten itse suhtautuisin, jos minua kosittaisiin sormuksella, jota en ole itse päässyt valitsemaan. Mitä jos en pitäisi siitä? Eikö olisi järkevämpää, että molemmat saisivat hankkia itselleen mieluisat sormukset ja käyttää niihin oman budjettinsa sallivan määrän rahaa?

Naisten itse ostama sormus herättää kuitenkin melko paljon tunteita sekä Suomessa että etenkin ulkomailla. Suomessa ainakin alustavan nettipalstojen selailujen perusteella muutama vuosi sitten (siis ennen keskustelun siirtymistä facebookiin) sormusten ostaminen päikseen oli hyvin yleistä ja olettaisin sen olevan sitä edelleen. Kuitenkin yllättävän moni suomalainen kommentoija katsoo sormusten maksamisen olevan lähestulkoon velvollisuus miehelle. Ulkomailla kuten Britanniassa ja Yhdysvalloissa tämä näkemys on vielä huomattavasti yleisempi, jossa on esitetty myös mielipiteitä, että naiset jotka maksavat oman sormuksensa ovat epätoivoisia eikä yhdenkään naisen tulisi maksaa oma sormustaan. Myös keskusteluissa, joissa naisten osallistuminen sormuksen maksuun koetaan hyväksyttävänä, se esitetään naisten haluna saada sormus, johon miehellä ei ole varaa. Onneksi Suomessa asenteet eivät ole näin jyrkkiä. Miksi ihmeessä minun tulisi velvoittaa puolisoni ostamaan minulle jotain vain siksi, että minä haluan sen? Ymmärrän, että osa naisista toivoo miehen kosivan romanttisesti sormuksen kanssa ja ymmärrän myös sormuksien maksamisen päikseen ja siihen liittyvän symboliikan. Se, mitä en ymmärrä, on miehen velvoittamista maksamaan naisen haaveista ellei mies itse niin halua tehdä enkä etenkään naisten syyllistämistä oman sormuksen maksamisesta. Toivottavasti en tule itse törmäämään siihen.

Omat vanhempani eivät ole minun elinaikanani käyttäneet vihki- tai kihlasormuksia, koska äitini sormukset ryöstettiin ennen syntymääni eivätkä he koskaan hankkineet uusia, koska äitini ei voi muutenkaan käyttää sormuksia töidensä takia. En ole siis koskaan tottunut näkemään sormuksia ja sain vasta yliopistossa tietää kahden sormuksen traditiosta. Olin siihen asti kuvitellut, että sormuksia on vain yksi ja kihlasormus vihitään vihkisormukseksi. Kenties tästä syystä itseäni kiehtoo ajatus vain yhden sormuksen hankinnasta. Silloin siihen voisi käyttää hieman enemmän rahaa ja se voisi olla muodoltaan perinteistä rengasta monimutkaisempi. Olemme myös sopineet Igin kanssa, että molemmat maksavat omat sormuksensa. Näin kummankaan ei tarvitse tuntea huonoa omaa tuntoa, jos oma valinta on toisen valintaa kalliimpi.


Tässä muutamia suosikkejani:

Yllä olevat sormukset ovat Glamiran valmistamia ja itseäni niissä kiehtoo niiden persoonallisuus ja kaiverrusmahdollisuus. En mielelläni haluaisi käytännöllisistä syistä kohokiviä, jotta ne eivät jäisi tanssiessa tanssiparin vaatteisiin tai ulkoillessa sormikkaaseen kiinni.

Voiko häät järjestää paikkakunnalla, jossa ei asu?

Työskentelen määräaikaisessa työsuhteessa ja tulen hyvin suurella varmuudella muuttamaan työn perässä seuraavan kahden vuoden aikana ainakin kerran. Ja kun Igin valmistuminen ja toivottava työllistyminen juuri ennen häitä lisätään tähän kuvioon, meillä ei ole aavistustakaan, missä tulemme asumaan häiden aikaan. Missä siis järjestää hääjuhlat?

Yhtenä vaihtoehtona on Lahti, jossa vanhempani, suurin osa sukulaisistani ja siskoni asuu. Vihkiminen olisi mahdollista järjestää vanhempieni kotona pienellä porukalla, siunaus omasta nuoruudestani tärkeässä kirkossa, jossa myös vanhempani on vihitty ja Igin sukulaisilla ja yhteisillä ystävillämme olisi vain lyhyt matka saapua paikalle Helsingistä. Vaikka emme asukaan Lahdessa, ainakin vieraillemme olisi helppo tulla paikalle.

Toinen vaihtoehto on odottaa työtilanteen selviytymistä (mahdollista vakituista työtä) ja järjestää häät sen hetkisessä kotikaupungissamme, mikäli se ei olisi liian kaukana kaikista sukulaisista ja ystävistä. (Emme halua järjestää juhlia kokonaan ilman apua.)

Kuinka yleistä on järjestää häät kaupungissa, jossa hääpari ei itse asu? Melko yleistä vaikuttaa olevan ainakin häiden järjestäminen varsinaisten kaupunkin ulkopuolella. Juhlapaikkoja selatessani olen havainnut useiden maalaiskartanoiden mainostavan itseään upeina hääpaikkoina. Budjettihäitä järjestettäessä taas suositellaan usein työväentalon vuokraamista pikkupaikkakunnalta. Tämä herättää päässäni liudan uusia kysymyksiä. Kuinka vieraat saapuvat paikalle - omilla autoilla vai pitäisikö järjestää yhteiskuljetus? Missä vieraat majoittuvat? Kuinka hääpaikan koristelu järjestetään, jos vihkipaikalle on pitkä matka? En taatusti ole ensimmäinen ihminen, joka pohtii näitä asioita - matka muiden hääblogien maailmaan saa jatkua...

Häätanssihaaveilua

Tapasimme Igin kanssa paritanssitunneilla ja nyt takana molemmilla on takana vähintään 5 vuotta tanssikokemusta erilaisista paritanssilajeista laidasta laitaan. Ehkä tästä syystä oma suosikkitanssini ei ole tyylipuhtaasti mitään tiettyä lajia, vaan improvisatiota rauhalliseen nelitahtiseen musiikkiin Igin kanssa. Yhdistämme tanssiin usein elementtejä mm. argentiinalaisesta tangosta, hitaasta foksista ja bolerosta. Joskus (kuten tänään) innostumme taustalla kuuluvasta kappaleesta niin paljon, että keskeytämme aamupalan ja alamme tanssia keittiössä. Ei siis varmaan ihme, että olen alkanut jo pohtia, mihin kappaleeseen haluaisin tanssia "ensimmäisen tanssimme".

 Kuva: http://www.rockway.fi/uutiset/jenkka_uusi_harjoituskappale/

Igi vain nauraa näin aikaiselle pohdinnalle, mutta itselleni se tuottaa niin suurta nautintoa, että en malta olla haaveilematta. Haluaisin välttää liian yleisiä kappaleita kuten Johanna Kurkelan Rakkauslaulu, niin ihana kuin se onkin. Haluamme myös leikitellä kappaleella, joten se ei saa toistaa liikaa samaa rytmiä, vaan sen pitäisi olla mahdollisimman leikkisä ja tunnelmallinen. Tämän hetken suosikit ovat Anna Puun Mestaripiirros sekä Lauren Christyn ja Rodney Jerkinsin What Are Words. Mitä muita hieman harvinaisempia kappaleita voisi ajatella? Onneksi on vielä monta viikonloppuaamua aikaa testailla eri vaihtoehtoja. ^^

Paljon tehtävää ennen häitä

Tulimme Igin kanssa siihen tulokseen, että emme ole vielä kihloissa ja ilmoitamme aiheesta läheisillemme vasta kosinnan ja virallisen kihlauksen jälkeen. Olen kuitenkin viimeisen viikon aikana alkanut tutustua hääaiheisiin blogeihin ja sivustoihin. Vaikka suuri osa niistä on täynnä ihania kuvia erilaisista koristeista, hääpuvuista ja sormuksista, niistä löytyy usein myös "Häiden muistilista" tai "To do" -osuus, jossa on listattu asioita, joiden tulisi olla tehty ennen häitä. Niitä lukiessa ymmärsin ensimmäistä kertaa, miksi häiden suunnittelu voi olla ammatti. Pakollisten toimien lista on onneksi lyhyt: avioliiton esteiden tutkiminen ja siihen riittää yksi viikko. Kaikki muu on vapaaehtoista ja tehdään omasta halusta. Tarkoittaen myös sitä, että kaiken muun voi tehdä omalla tavalla. Ja siitä johtuu hääjärjestelyiden työllistävä vaikutus - mahdollisuudet ovat lähes rajattomat. Tämä mahdollisuuksien rajattomuus on samalla hääsuunnittelun ihanimpia asioita. Jokainen pari voi luoda häistään juuri heille sopivan. Eri vaihtoehtoja voi pyöritellä mielessään eikä oikeita tai vääriä vaihtoehtoja ole olemassa, kun muistaa avioliiton esteiden tutkimisen. Jei! (Tämä on minulle tärkeää, koska olen auttamaton varmistelija ja pelkäisin muuten, ettei avioliitto olekaan lainvoimainen tms.)

Apuna tässä rajattomien vaihtoehtojen suossa voi käyttää erilaisia jo valmiita muistilistoja, vaikka niiden sisältöjä ei sellaisenaan toteuttaisikaan. Suurimmassa osassa ohjeita suositellaan aloittamaan budjetin laadinnasta ja hääpäivän valinnasta. Toivomme Igin kanssa kaikkien kutsuttujen vieraiden pääsevän hääpäivänä paikalle. Valitettavasti olemme siinä iässä, että monet ystävämme ja sukulaisemme menevät myös näinä vuosina naimisiin, joten kesä voi olla huono aika järjestää häät. Olen myös itse ihastunut ajatukseen syyshäistä, joten ajankohta tulee todennäköisesti olemaan syys-lokakuu. Vuoden valinta oli helppoa jo budjetin vuoksi. Igi opiskelee ja minä olen vastavalmistuneena työelämässä. Suuri osa häiden kustannuksista tulee siis minun maksettavakseni vaikka vanhempamme tulevat todennäköisesti auttamaan jonkin verran. Igiä tämä ajatus häiritsee ja hän onkin puhunut myös häiden siirrosta myöhemmäksi, jotta voisi osallistua kustannuksiin enemmän. Vaikka tarkkaa budjettia emme olekaan vielä laskeneet, kaksi vuotta on todennäköisesti hyvä aika säästää, jotta ei tarvitse tinkiä liian monesta unelmasta. Ja vuonna 2018 voimme samalla toivottavasti juhlistaa Igin valmistumista ja uutta työpaikkaa (fingers crossed!)

Oma muistilistani on muokattu morsiuspari.fi -sivuston ohjeiden pohjalta.

Olen menossa naimisiin, mutta olenko kihloissa?

Olemme olleet kuluneena vuonna vieraana useissa häissä ja nyt seuraavien ollessa aivan kulman takana aloimme poikaystäväni Igin (teiniaikojen lempinimi, joka on kulkeutunut myös minun korviini) kanssa keskustella avioliitosta. Olemme seurustelleet nyt noin kolme ja puoli vuotta. Tapasimme aikana, jolloin molemmat olimme toipumassa edellisen seurustelusuhteen päättymisestä emmekä halunneet seurustella vain, koska nautimme toistemme seurasta. Niinpä jo toisilla tai kolmansilla treffeillämme keskustelimme suhtautumisesta avioliittoon, lasten hankintaan sekä muista aiheista, jotka käsitellään perinteisesti vasta huomattavasti myöhemmin. Ajatus siitä, että seurustelumme oli aikaa myöten toivottu muuttuvan avioliitoksi, ei siis tullut kummallekaan yllätyksenä. Yllätyksenä tuli keskustelun herättämien tunteiden voimakkuus. Pelko, epävarmuus, ilo ja rakkaus olivat kaikki sekoittuneet toisiinsa. Tuon keskustelun seurauksena päätimme mennä naimisiin, kun Igi valmistuu yliopistosta vuonna 2018.

Kumpikaan meistä ei siis varsinaisesti kosinut, vaan keskustelimme yhteisestä toiveesta mennä lähivuosina naimisiin. Olemme kumpikin (ainakin omasta mielestämme) hyvin rationaalisia ihmisiä ja suhtaudumme avioliittoon pääasiallisesti juridisena sopimuksena, joka turvaa puolison oikeusturvaa. Kuitenkaan kihlautuminen yhteisellä sopimuksella ei vaikuttanut tyydyttävän meistä kumpaakaan. Kysyinkin poikaystävältäni, saanko kosia häntä erikseen. Hän sanoi mieluummin kosivansa minua itse. Olemme siis kai teknisesti ottaen kihloissa, mutta olen silti tilanteessa, jossa ilmeisesti monet naiset ovat usean vuoden seurustelun jälkeen – odotan kosintaa. Tilanne kuvaa täydellisesti sisälläni tapahtuvaa myllerrystä. Olemmeko me nyt sitten oikeasti kihloissa vai emme? Väestöliitto määrittelee kihloissa olemisen vapaamuotoisena sopimuksena naimisiin menemisestä. Muiden ei edes tarvitse välttämättä tietää kihlautumisesta. Tämän määritelmän mukaan olemme siis kihloissa. Kuitenkin huomaan kaipaavani kosintaa ja sormusten hankintaa enkä koe olevani kihloissa. Siksi olisin itse halunnut kosia, ellei poikaystäväni olisi pyytänyt tätä oikeutta itselleen. En vain löydä tälle kaipuulle mitään järkiperäistä syytä. Ehkä meillä molemmilla on taustalla ajatus kihlautumisen historiaan liittyvästä sitovuudesta. Olihan kihlautumisen seurauksista aiemmin säädetty jopa avioliittolaissa. Tai sitten olemme altistuneet liian suurelle määrälle Hollywood-elokuvia ja kaipaamme kosintaa sen vuoksi. Todennäköisesti totuus löytyy – kuten aina – siltä väliltä.